Tiedotteet 2018

Itä-Suomen liikenneturvallisuuskatsaus 2017 (Itä-Suomi)

Liikennekuolemat vähenivät yli kolmanneksen Itä-Suomessa

Itä-Suomen tieliikenteessä menehtyi liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tietojen mukaan yhteensä 28 henkilöä vuonna 2017. Loukkaantuneita oli Tilastokeskuksen mukaan marraskuun loppuun mennessä 538. Alustavien tietojen perusteella kuolleita oli 16 ja loukkaantuneita 38 vähemmän kuin vastaavana ajankohtana edellisenä vuonna. Liikennekuolemien määrä väheni koko vuonna roimasti etenkin Pohjois-Savossa, jossa vuosi 2016 oli poikkeuksellisen synkkä. Pohjois-Karjalassa kuolleita oli kaksi vähemmän ja Etelä-Savossa neljä enemmän kuin edellisvuonna. Loukkaantuneiden määrä laski kaikissa maakunnissa marraskuun loppuun mennessä.

 

Kuolleet 2017

(muutos edelliseen vuoteen)

Loukkaantuneet 1-11/2017

(muutos edelliseen vuoteen)

Pohjois-Savo

8 (-18)

204 (-12)

Etelä-Savo

13 (+4)

191 (-12)

Pohjois-Karjala

7 (-2)

143 (-14)

Yhteensä

28 (-16)

538 (-38)

 

 
Kuva suuremmassa koossa (pdf 300 kt)

Koko maassa tapahtui vuonna 2017 tammi-marraskuussa tieliikenteessä yhteensä 4 027 henkilövahinko-onnettomuutta. Kuolleita oli 45 ja loukkaantuneita 279 vähemmän kuin vuoden 2016 vastaavana aikana. Eniten menehtyi henkilöauton kuljettajia, 93 henkilöä, mutta näissäkin vähenemistä edellisvuoteen 22 henkeä. Polkupyöräilijöiden kuolemat vähenivät merkittävästi; vuonna 2016 menehtyneitä oli 25 ja vuonna 2017 yhteensä 11. Jalankulkijoita menehtyi 25, mikä on yksi edellisvuotta vähemmän.

Koko vuonna (tammi-joulukuu) 2017 menehtyi ennakkotiedon mukana (joulukuu perustuu Liikenneturvan lehtiseurantaan) yhteensä 210 henkilöä, mikä on 48 edellisvuotta vähemmän.

Liikennekuolemat Itä-Suomen maakunnissa

Pohjois-Savossa liikennekuolemien määrä väheni huomattavasti edellisvuoteen verrattuna. Vuonna 2017 menehtyneitä oli kahdeksan, kun edellisvuonna kuolemia oli peräti 26. Tasoristeysonnettomuudessa menehtyi yksi henkilöauton kuljettaja, kuten myös kuorma-auton peräänajokolarissa. Kaksi henkilöä menehtyi yksittäisessä henkilöauton ulosajossa.  Ambulanssin ja henkilöauton yhteentörmäyksessä menehtyi yksi henkilöauton matkustaja ja kahden raskaan ajoneuvoyhdistelmän kohtaamisonnettomuudessa menehtyi toisen ajoneuvon kuljettaja. Lisäksi menehtyi yksi jalankulkija jäädessään rekan alle sekä yksi moottorikelkkailija törmättyään puuhun kelkkauralla.

Yhdessäkään kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa ei epäillä päihteillä olleen osuutta. Kahdessa tapauksessa taustalla riskitekijänä oli ylinopeus.

Etelä-Savossa liikenneonnettomuuksissa menehtyi 13 henkilöä (edellisvuonna 9). Rautatien tasoristeysonnettomuudessa kuoli yksi henkilö. Kevyen liikenteen onnettomuuksia oli kaksi, joissa menehtyi jalankulkija ja polkupyöräilijä. Kahdessa mönkijäonnettomuudessa menehtyi kaksi henkilöä. Kolme tapausta oli yksittäisiä ulosajoja, joissa henkilöautonkuljettaja menehtyi. Kolmessa onnettomuudessa oli mukana raskas ajoneuvoyhdistelmä, joissa menehtyi pakettiauton kuljettaja, henkilöauton kuljettaja sekä henkilöauton kuljettaja ja matkustaja. Yhdessä onnettomuudessa henkilöauton kuljettajan nukahdettua ja törmättyä vastaan tulleeseen pakettiautoon henkilöauton nuori matkustaja menehtyi.

Alkoholin epäillään olleen taustalla riskitekijänä kahdessa onnettomuudessa ja ylinopeuden samaan tapaan kahdessa tapauksessa. Kolmessa onnettomuudessa syyksi epäillään kuljettajan ajoterveyttä.

Pohjois-Karjalassa tieliikenteessä menehtyi kaksi henkilöä vähemmän kuin vuotta aiemmin eli yhteensä seitsemän henkilöä.  Onnettomuuksista neljässä oli mukana raskas ajoneuvoyhdistelmä. Kahdessa onnettomuudessa menehtyi jalankulkija. Maakunnassa sattui myös hirvieläinonnettomuus, jossa henkilöauton kuljettaja menehtyi. Lisäksi yhden kuoleman aiheutti yksittäinen ulosajo.

Alkoholin epäillään olleen taustalla riskitekijänä kahdessa onnettomuudessa ja huomattavan ylinopeuden yhdessä. Kahden onnettomuuden taustalla epäillään olleen terveysongelmia.

Toimenpiteet liikenneympäristön parantamiseksi 2017

Itä-Suomessa valmistui vuonna 2017 useita päätieverkon liittymien parantamiskohteita. Kiertoliittymät rakennettiin valtatielle 27 Kiuruvedellä sekä kantatielle 74 Lieksaan. Kantatiellä 75 Siilinjärvellä ns. Yaran liittymä parannettiin eritasoliittymäksi. Sekä Kiuruveden että Yaran hankkeiden yhteydessä paikalla olleet automaattivalvonnan tolpat siirrettiin valvontaa enemmän vaativiin kohteisiin. Nurmeksessa poistettiin rautatiesillan mataluuden aiheuttama alikulkueste.

Kävelyn ja pyöräilyn edellytyksiä parannettiin uudella väylällä Kontiolahdella, jossa rakennettiin myös alikulku valtatielle 6.

Hirvionnettomuuksien lisääntymiseen reagoitiin rakentamalla uusia hirvinauhajaksoja. Nauhoja laitettiin kantatielle 74, Ilomantsi-Joensuu sekä seututielle 576, Siilinjärvi-Varpaisjärvi.  Tien vierustojen raivausta jatkettiin moottoritiejaksolla Kuopio-Siilinjärvi.

Päällystys- ja alueurakoiden yhteydessä parannettiin hidasteita, tehostettiin suojateiden havaittavuutta, uusittiin täristäviä viivamerkintöjä sekä maalattiin nopeusrajoitusmerkintöjä. Muutamia määräysten vastaisia suojateitä poistettiin, koska niiden saattaminen määräysten mukaiseen kuntoon (esim. valo-ohjaus) olisi käyttötarpeeseen nähden kohtuuttoman kallis toimenpide.

Tien talvikunnossapitoa tehostettiin alkaneiden alueurakoiden tieosuuksilla. Viinijärven urakassa korotettiin korkeimpiin IS- ja I-luokkiin valtatiellä 9 yhteensä 36 kilometrin jakso. Muut luokkakorotukset tulivat Viinijärven, Pielaveden ja Savonlinnan alueurakoiden seututieverkolle, luokkaan IB korotettiin yhteensä 185 kilometriä.

Kilpailutettuihin neljään alueurakkaan sisällytettiin nopeusnäyttöjen kierrättäminen sekä nopeustiedon kerääminen useissa kymmenissä taajamakohteissa.

Liikennevalvonta ja liikennerikkomukset hienoisessa laskussa

Vuonna 2017 liikenteen valvonnassa huomioitiin tietojohtoinen poliisitoiminta, minkä avulla pyrittiin kohdentamaan "oikea-aikaista" liikenteenvalvontaa erityisesti rattijuopumuksen, nopeuksien, turvalaitteiden ja riskikäyttäytymisen valvontaan.

Liikennevalvonnan määrä vähentyi Itä-Suomessa henkilötyövuosissa vajaat 10 prosenttia edellisvuodesta. Myös liikennerikokset vähentyivät kokonaisuudessaan tammi-lokakuun aikana noin viisi prosenttia. Eniten vähentyivät liikenneturvallisuuden vaarantamiset, noin 10 prosenttia. Liikennerikkomusten määrä vähentyi reilu 2,5 prosenttia ja törkeät liikenteen turvallisuuden vaarantamiset noin 10 prosenttia. Automaattisen liikenteenvalvonnan suoritteiden osuus vähentyi noin kolmanneksen edellisvuodesta (lukumääränä noin 20 000 tapausta). Siirrettävän automaattivalvontakaluston eli automaattivalvonta-autojen havainnoimat ylinopeustapaukset nousivat 10 tuhannesta 16 tuhanteen.

Rattijuopumusten lukumäärä kasvussa

Tammi-joulukuun loppupuolen aikana Itä-Suomessa jäi kiinni 1,6 prosenttia (35 kpl) enemmän rattijuoppoja kuin viime vuonna vastaavana ajankohtana. Yhteensä kiinnijääneitä rattijuopumusepäilyjä oli lokakuun loppuun mennessä 2 152 kpl. Rattijuoppojen kiinnijäämisen lisääntyminen selittyy suurelta osin valvonnan lisäämisellä; rattijuopumus oli usein valvontateemana kuluvan vuoden aikana.  Rattijuopumuksissa huumausaineiden osuus on edelleen noussut johtuen siitä, että poliisit tunnistavat potentiaaliset tekijät entistä paremmin liikenteestä.

Kokonaisuudessaan poliisin tekemien puhalluskokeiden määrä nousi noin 9 prosenttia. Vuonna 2017 puhalluskokeita tehtiin yhteensä noin 192 000. Koko valtakunnassa poliisi puhallutti yhteensä noin 1,02 miljoonaa moottoriajoneuvon kuljettajaa.

Liikenneturvallisuutta edistetään yhdessä

Itä-Suomen liikenneturvallisuustyötä koordinoidaan Pohjois-Savon ELY-keskuksen johdolla Itä-Suomen liikenneturvallisuustyöryhmässä, jossa on edustajat myös aluehallintovirastosta, poliisista, pelastuslaitoksesta, Liikenneturvasta ja joistakin kunnista. Lisäksi Itä-Suomen kaikki kunnat ovat mukana liikenneturvallisuustoimija-hankkeessa, jonka tavoitteena on pitää ruohojuuritason liikenneturvallisuustyö aktiivisena kunnissa.

Toimija oli vuonna 2017 mukana kaikkien kuntien liikenneturvallisuusryhmissä ja avusti erilaisten tapahtumien ja kampanjoiden suunnittelussa ja toteutuksessa. Toimijan avustuksella järjestettiin mm. heijastimien käytöstä muistuttavia näkymistempauksia, Turvaa tenaville -tapahtumia 0.-2.-luokkalaisille sekä Skarppina liikenteessä -päiviä yläkoululaisille ja toisen asteen opiskelijoille.

Liikenneturva jatkoi ja jatkaa edelleen tarkkaamattomuusteemaa, Sinä teet suojatien-kampanjointia, rattijuopumusta torjuvaa #rohkee-kampanjaa sekä turvalaiteneuvontaa. Osallistavia toimintamalleja on kouluihin, työpaikoille ja erilaisiin tapahtumiin. Kuntien henkilöstökoulutuksissa on tavoitettu erityisesti varhaiskasvattajia, opettajia sekä työsuojeluhenkilöstöä. Iäkkäiden teematilaisuudet kokoavat paikallisesti aktiivisia ikäihmisiä pohtimaan omaa liikennekäyttäytymistään. Vuonna 2018 Liikenneturva esittelee huhtikuussa uuden kampanjan, joka pyrkii lisäämään myönteistä vuorovaikutusta liikenteessä.

Koulujen liikennekasvatusta viedään entistä enemmän verkkoon. Uusi digitaalinen oppimisympäristö Fillarilla julkistetaan alkuvuonna 2018, ja Liikenneturva kouluttaa kaikkien alakoulujen opettajia sitä käyttämään. Myös varhaiskasvattajien koulutuskierros jatkuu, ja tavoitteena on pitää koulutustilaisuus jokaisessa kunnassa. Työmatkaliikenne-hanke etenee kunnissa ja työpaikoilla.                                                                                                                              

Lisätietoja:

Pohjois-Savon ELY-keskus
Liikenneturvallisuusasiantuntija Kyllikki Komulainen, p. 0295 026 729

Liikenneturva
Yhteyspäällikkö Tuula Taskinen (Pohjois-Savo), p. 040 846 1422
Yhteyspäällikkö Eini Karvonen (Etelä-Savo), p. 020 728 2395, tavoitettavissa 8.1. alkaen
Yhteyspäällikkö Mari Voutilainen (Pohjois-Karjala), p. 0400 960 177, tavoitettavissa 8.1. alkaen

Itä-Suomen poliisilaitos
Ylikomisario Petri Pahkin, p. 0500 708 193


Updated