Elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskus
Etusivu
Ohita siirtymislinkit
Ajankohtaista
Elinkeinot, työ, osaaminen ja kulttuuri
Liikenne
Ympäristö
ELY-keskukset

Vesivarojen käyttö ja hoito - Pirkanmaa 

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus edistää vesienhoitoa valtioneuvoston hyväksymän vesienhoitosuunnitelman mukaisesti, tavoitteena pinta- ja pohjavesien hyvä tila vuoteen 2015 mennessä.

ELY-keskus toimii yhtenä vesistösäännöstelijänä, sovittaa yhteen eri säännöstelijöiden toimintaa sekä toimii asiantuntijana äkillisissä tulvatilanteissa. Kuntien maankäyttöä ohjaamalla ELY-keskus pyrkii ennalta ehkäisemään tulvavahinkoja.

Vesistöjen kunnostuksiin ELY-keskus osallistuu yleensä yhteistyökumppanina. Se suunnittelee, valvoo ja antaa asiantuntija-apua ja lausuntoja vesirakentamista koskevissa asioissa. Vesirakentamishankkeiden luvan tarve varmistetaan aina ennen hankkeen käynnistämistä.

ELY-keskus edistää vedenhankintaa ja -jakelua, viemäröintiä ja jätevesien käsittelyä antamalla asiantuntijaohjausta ja osallistumalla vesihuollon suunnitteluun yhteistyössä Pirkanmaan liiton, kuntien ja vesihuoltolaitosten kanssa. Se edistää vesihuoltoa myös myöntämällä avustuksia ja teettämällä valtion vesihuoltotöitä.

Lisää tietoa Pirkanmaan vesivarojen käytöstä ja hoidosta ymparisto.fi-palvelussa:

 Uusi vesilaki voimaan 1.1.2012 (ymparisto.fi)

Ota yhteyttä

Vesienhoidon suunnittelu
-
Anu Peltonen, puh. 040 714 6305
-
Emir Bilaletdin, puh. 050 330 2149

Vesistösäännöstelyt
-
Merja Suomalainen, puh. 040 714 6322
-
Jouko Havu, puh. 050 593 6468
-
Harri Mäkelä, puh. 050 033 8246

Vesistökunnostukset
-
Tapio Meisalmi, puh. 050 570 2296
-
Heidi Heino, puh. 050 342 4828
-
Sami Moilanen, puh. 050 351 6522

Maankuivatusasiat / ojitukset
-
Markku Viitala, puh. 050 023 6224

Silta- ja rumpuasiat
-
Harri Mäkelä, puh. 050 033 8246

Vesihuollon kehittäminen
- Kaija Joensuu, puh. 050 405 5377

Vesihuollon rahoitustukiasiat
- Kaija Joensuu, puh. 050 405 5377
-
Jukka Lahti, puh. 050 594 4476

Jätevesien käsittely, haja-asutuksen jätevedet
- Antero Luonsi, puh. 0500 832 521

Pohjavesivarat ja suojelusuunnitelmat
- Matti Vänskä, puh. 050 563 3712

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Vesistöön rakentamisen ja ojitusten valvonta,
muu vesilain valvonta
-
Hannu Majuri, puh. 050 597 9247
-
Arto Paananen, puh. 050 537 2949

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi