Elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskus
Etusivu
Ohita siirtymislinkit
Ajankohtaista
Elinkeinot, työ, osaaminen ja kulttuuri
Liikenne
Ympäristö
ELY-keskukset

Vesivarojen käyttö ja hoito - Lappi 

Miekojärvi.Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus edistää vesienhoitoa valtioneuvoston hyväksymän vesienhoitosuunnitelman mukaisesti, tavoitteena pinta- ja pohjavesien hyvä tila vuoteen 2015 mennessä.

Vesistöjen kunnostuksiin Lapin ELY-keskus osallistuu yleensä yhteistyökumppanina. Se suunnittelee, valvoo ja antaa asiantuntija-apua ja lausuntoja vesirakentamista koskevissa asioissa. Rakentamishankkeet toteutetaan yleensä yhteistyössä kuntien tai muiden viranomaisten kanssa. Vesirakentamishankkeiden luvan tarve varmistetaan aina ennen hankkeen käynnistämistä.

ELY-keskus edistää vedenhankintaa ja -jakelua, viemäröintiä ja jätevesien käsittelyä antamalla asiantuntijaohjausta ja osallistumalla vesihuollon suunnitteluun yhteistyössä maakuntien liittojen, kuntien ja vesihuoltolaitosten kanssa. Se edistää vesihuoltoa myös myöntämällä avustuksia ja teettämällä valtion vesihuoltotöitä.

Kuntien maankäyttöä ohjaamalla ELY-keskus pyrkii ennalta ehkäisemään tulvavahinkoja. Äkillisissä tulvatilanteissa ELY-keskus toimii asiantuntijana ja tiedottajana. Lisäksi ELY-keskus huolehtii patoturvallisuudesta.

Lisää tietoa Lapin vesivarojen käytöstä ja hoidosta ymparisto.fi-palvelussa