Elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskus
Etusivu
Ohita siirtymislinkit
Ajankohtaista
Elinkeinot, työ, osaaminen ja kulttuuri
Liikenne
Ympäristö
ELY-keskukset

Ekotehokkuutta seurataan 

Ekotehokkuutta mitataan Kaakkois-Suomessa ympäristö-, taloudellisilla ja sosiaalis-kulttuurillisilla indikaattoreilla maakunnittain. Indikaattoreiden kehitystä verrataan viimeisten viiden vuoden aikana tapahtuneisiin muutoksiin.  Raportissa arvioidaan muutoksia myös kansalliseen tasoon verrattuna. Esiin tulleita kehitystavoitteita käytetään mm. Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen toiminnallisia tulossopimuksia laadittaessa ministeriöiden kanssa.

Vuonna  2010 indikaattoreille tehtiin yhteensä 84 asiantuntija-arviota maakuntaa kohti. Kymenlaakson indikaattoreista 38 kehittyi positiiviseen suuntaan ja 15 negatiiviseen suuntaan; Etelä-Karjalassa vastaavasti 38 indikaattoria kehittyi positiiviseen suuntaan ja 14 negatiiviseen. Taantuma vähensi maakuntien päästöjä voimakkaasti vuonna 2009. Hyvinvointia kuvaavien indikaattorien kehitys ja taso on vielä monen indikaattorin osalta huolestuttava.

Raportin yhteenveto-osioissa on nostettu esille keskeisiä maakuntien kehitykseen vaikuttaneita asioita, kuten liikenne- ja metsäteollisuussektorin merkitystä kummallekin maakunnalle. Tuloksista on myös havaittavissa edelleen kummankin maakunnan nettomaksajan rooli. Muutokset edellyttävät edelleen sekä valtakunnallisilta että alueellisilta päätöksentekijöiltä panostusta mm. alueen liikenneratkaisuihin, työllisyyteen sekä terveyteen ja turvallisuuteen maakuntien kehityksen turvaamiseksi ja ekotehokkuuden parantamiseksi.

Ajankohtaista

Ekotehokkuus 2010 -raportti

Powerpoint-esitys, jossa myös taustamuuttujia ekotehokkuuden arviointiin

Vuoden 2010 indikaattoreita kootaan parhaillaan, tuoreinta tietoa löytyy www.aavistus.fi sivujen ekotehokkuus osiosta.