
Ympäristövaikutusten arvioinnissa tunnistetaan ja arvioidaan yksittäisten hankkeiden tai suunnitelmien ja ohjelmien kielteisiä ja myönteisiä vaikutuksia mm. ihmisiin, luontoon, rakennettuun ympäristöön ja luonnonvaroihin.
Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on keskeinen viranomainen ympäristövaikutusten arviointiasioissa Kanta- ja Päijät-Hämeessä. ELY-keskus ohjaa ja valvoo arviointimenettelyn täytäntöönpanoa, toimii yhteysviranomaisena ja huolehtii YVA-laissa ja -asetuksessa sekä SOVA-laissa ja -asetuksessa annetuista tehtävistä.
Lainsäädännössä on määritelty hankkeet, joista on aina tehtävä ympäristövaikutusten arviointi erityisessä YVA-menettelyssä. Arvioitavia hankkeita ovat esimerkiksi moottoritiet ja isot kaatopaikat. Lisäksi ELY-keskus voi yksittäistapauksessa päättää, että hankkeen ympäristövaikutukset on arvioitava YVA-menettelyssä.
Tältä sivulta (vasen palsta) löytyvät vuodesta 2010 alkaen vireille tulleet ja päättyneet YVA-hankkeet, YVA-päätökset, YVA-asioissa annetut lausunnot ja SOVA-lausunnot.
Sivuilta löytyy lisäksi linkit kaikkiin vireille tulleisiin YVA-hankkeisiin, eli myös ennen vuotta 2010 vireille tulleisiin, jotka sijaitsevat ymparisto.fi:ssä.
Ennen vuotta 2010 päättyneet YVA-hankkeet sekä YVA-päätökset ja YVA-asioissa annetut lausunnot löytyvät taustapalvelusta ymparisto.fi: