Elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskus
Etusivu
Ohita siirtymislinkit
Ajankohtaista
Elinkeinot, työ, osaaminen ja kulttuuri
Liikenne
Ympäristö
ELY-keskukset

Vesivarojen käyttö ja hoito – Häme 

Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus neuvoo, ohjaa ja tukee vesistöjen kunnostuksen ja hoidon suunnittelua ja toteutusta. Kunnostuksiin se osallistuu yleensä yhteistyökumppanina. Se suunnittelee, valvoo ja antaa asiantuntija-apua ja lausuntoja vesirakentamista koskevissa asioissa. Rakentamishankkeet toteutetaan yleensä yhteistyössä kuntien tai muiden viranomaisten kanssa. Vesirakentamishankkeiden luvan tarve varmistetaan aina ennen hankkeen käynnistämistä.

ELY-keskus edistää vedenhankintaa ja -jakelua, viemäröintiä ja jätevesien käsittelyä antamalla asiantuntijaohjausta ja osallistumalla vesihuollon suunnitteluun yhteistyössä maakuntien liittojen, kuntien ja vesihuoltolaitosten kanssa. Se edistää vesihuoltoa myös myöntämällä avustuksia ja teettämällä valtion vesihuoltotöitä.

Vesistöjen tulvasuojelua ELY-keskus edistää ennalta mm. ohjaamalla kuntien maankäyttöä. Akuuteissa tulvatilanteissa se toimii asiantuntijana ja tiedottajana. Lisäksi Hämeen ELY-keskus huolehtii patoturvallisuuden viranomaistehtävistä oman toimialueensa lisäksi Varsinais-Suomen, Satakunnan, Pirkanmaan, Uudenmaan ja Kaakkois-Suomen ELY-keskusten alueilla.

Lisää tietoa Kanta- ja Päijät-Hämeen vesivarojen käytöstä ja hoidosta ymparisto.fi-palvelussa.